Kovasti uhkasin, että uutta vuotta en juhlista tupakan kera, eli päätin lopettaa tupakoinnin jos joku vielä jaksaa muistella edellisen kurssin tehtäviä. No, uusi vuosi vaihtui niin, että tupakka kärysi mutta sen jälkeen nakkasin loput syöpäkääryleet roskiin. Repsahduksia on tullut parin askin verran mutta muuten on mennyt oikein hyvin ja voinkin todeta nykyään ylpeänä: "Mä en polta!"
Elina
keskiviikko 23. tammikuuta 2013
perjantai 21. joulukuuta 2012
Viimeisiä viedään
No niin, niin se tämä kurssikin tuli käytyä ja kai tässä läpikin ollaan pääsemässä. Tupakan polttoa en ole vielä saanut lopetettua mutta katsotaanpa josko joululoman jälkeen ei enää huvittaisi moista harrastaa. Ehkäpä olisi ollut parempi ottaa pahaksi tavaksi vaikka kiroilun vähentäminen mutta ei sovi valittaa kun maito on jo kaatunut. Vai tuliskohan tuota ylimääräistä expaa jos nyt heti nakkaisi askin roskiin ja päättäisi alkaa savuttomaksi hmm...?
Tähän kurssin loppupuolellehan on mahtunut ties minkä moista hommaa. Yksi isoimmista oli ehkä Campus-kortin markkinointi, jota erään luokkakaverin kanssa eräs keskiiviikkoaamu oltiin tekemässä ruokalan edessä. Meidän ryhmähän keksi ideaksi sen, että jokainen joka ostaa Campus-kortin keskiviikkona, saisi kahvin kaupan päälle. Sodexo ei ihan tähän suostunut mutta sen verran tuli vastaan, että kahvin sai puoleen hintaan. Siispä ryhmämme tulosteli parisen sataa pientä kuponkia, jossa kehotettiin kortti ostamaan. Minä ja luokkakaveri niitä jakelimme jokaiselle ruokalaa kohti kävelevälle. Vinkki vastaavaan tilanteeseen joutuville: Parempi lähestymistapa on tunkea lappu kouraan väkisin ja reippaasti tokaista, että tänään on hyvä päivä ostaa Campus-kortti kuin alkaa kysellä kiinnostaisiko kortin osto. Lopputulosta en valitettavasti tiedä, ostikohan lie kukaan muu korttia sinä päivänä kuin allekirjoittanut itse. (Enkä ole muuten ostoa katunut, onhan tuo sen verran kätevä!)
Mitäs tästä kurssista jäi käteen? No, tunnuksia LinkedIniin, Twitteriin ja ties minne. Ehkä pientä katkeruuden makua jäi myöskin suuhun siitä, että en panostanut tähän kurssiin niin paljon kuin olisin voinut. Tuli huomattua, että työnteko koulun ohessa, iso projektityö, iso määrä läksyjä joka oppiaineessa ja sitten vielä henkilökohtaisen elämän hulinat vie voimia sen verran, että jossakin vaiheessa oli pakko painaa vähän jarrua ja mennä hitaasti mutta tasaisesti eteenpäin. Aika pitkään menin ajatuksella "kunhan nyt läpi menis" mutta eiköhän sitten kuitenkin viimeisellä viikolla alkanut harmittaa, kun expoja olikin niin naurettavan vähän. Säälipisteiden kerjuuksihan tuo meni mutta jospa tästä joku kolmonen olisi ainakin tulossa :) Adam Lambertin metsästystehtävään olen kuitenkin tyytyväinen, siitähän tulikin parikymmentä expaa ylimääräistä.
Tässä pitäisi vielä jotain kai Applesta mennä mölisemään luokan eteen mutta sitten taitaa olla hommat tässä. Katotaan ehditäänkö tässä päästä joululomille ennen maailmanloppua.
Hyvää joulua!
Tähän kurssin loppupuolellehan on mahtunut ties minkä moista hommaa. Yksi isoimmista oli ehkä Campus-kortin markkinointi, jota erään luokkakaverin kanssa eräs keskiiviikkoaamu oltiin tekemässä ruokalan edessä. Meidän ryhmähän keksi ideaksi sen, että jokainen joka ostaa Campus-kortin keskiviikkona, saisi kahvin kaupan päälle. Sodexo ei ihan tähän suostunut mutta sen verran tuli vastaan, että kahvin sai puoleen hintaan. Siispä ryhmämme tulosteli parisen sataa pientä kuponkia, jossa kehotettiin kortti ostamaan. Minä ja luokkakaveri niitä jakelimme jokaiselle ruokalaa kohti kävelevälle. Vinkki vastaavaan tilanteeseen joutuville: Parempi lähestymistapa on tunkea lappu kouraan väkisin ja reippaasti tokaista, että tänään on hyvä päivä ostaa Campus-kortti kuin alkaa kysellä kiinnostaisiko kortin osto. Lopputulosta en valitettavasti tiedä, ostikohan lie kukaan muu korttia sinä päivänä kuin allekirjoittanut itse. (Enkä ole muuten ostoa katunut, onhan tuo sen verran kätevä!)
Mitäs tästä kurssista jäi käteen? No, tunnuksia LinkedIniin, Twitteriin ja ties minne. Ehkä pientä katkeruuden makua jäi myöskin suuhun siitä, että en panostanut tähän kurssiin niin paljon kuin olisin voinut. Tuli huomattua, että työnteko koulun ohessa, iso projektityö, iso määrä läksyjä joka oppiaineessa ja sitten vielä henkilökohtaisen elämän hulinat vie voimia sen verran, että jossakin vaiheessa oli pakko painaa vähän jarrua ja mennä hitaasti mutta tasaisesti eteenpäin. Aika pitkään menin ajatuksella "kunhan nyt läpi menis" mutta eiköhän sitten kuitenkin viimeisellä viikolla alkanut harmittaa, kun expoja olikin niin naurettavan vähän. Säälipisteiden kerjuuksihan tuo meni mutta jospa tästä joku kolmonen olisi ainakin tulossa :) Adam Lambertin metsästystehtävään olen kuitenkin tyytyväinen, siitähän tulikin parikymmentä expaa ylimääräistä.
Tässä pitäisi vielä jotain kai Applesta mennä mölisemään luokan eteen mutta sitten taitaa olla hommat tässä. Katotaan ehditäänkö tässä päästä joululomille ennen maailmanloppua.
Hyvää joulua!
torstai 29. marraskuuta 2012
Foggin käyttäytymismalli - Oma paha tapa
Minkälaiseenhan soppaan sitä on mennyt taas itsensä sotkemaan ja mihin lupautumaan... Opettaja nääs käski jokaisen miettiä jonkun pahan tavan jota harrastaa ja tavoitteena olisi saada kitkettyä tämä paha tapa itsestä pois kurssin loppuun mennessä. Mullahan näitä tapoja kyllä riittää kynsinauhojen repimisestä liialliseen kiroiluun mutta päädyin kuitenkin siihen, jota mietin jo ennen tehtävänantoakin: Tupakoinnin lopettaminen.
Oon polttanut säännöllisen epäsäännöllisesti muistaakseni 14-15-vuotiaasta. Päivittäinen sauhuttelu alkoi 18-vuotiaana jota kesti noin puolitoista vuotta ennen kuin lopetin tammikuussa 2012. Huhtikuussa -12 tuli reilun kuukauden repsahdus mutta kesä meni taas savuttomana. Mutta sitten lokakuussa piti mennä taas aloittamaan tämäkin p*ska ja tässä sitä sitten roikutaan nikotiinikoukussa ja pohditaan mitenkäs tästä pääsisi pois.
Oikeastaan en pyri lopettamaan ihan kokonaan tupakointia ainakaan näin aluksi. Teen varmaan samalla tavalla kuin viime tammikuussakin, eli sallin itselle sauhuttelun "juhlimisen" yhteydessä. Sosiaalinen koukku on sata kertaa vaikeampi nujertaa kuin arkitupakoinnin aiheuttama koukku. Eli en ajattele "tämän päivän jälkeen en polta enää ikinä" vaan ajattelen "tästä päivästä lähtien pidän taukoa tupakasta." Ensimmäinen lause kuulostaa liian lopulliselta ja nujertaa heti.
Miksipä sitten haluan lopettaa? Kylmä fakta on se, että olen kai yksi niistä idiooteista jotka ei ymmärrä tupakoinnin terveydellistä vakavuutta kuin vasta siinä vaiheessa kun keuhkot on muusina. Mutta onneksi olen tajuttoman pihi! Kirpaisee pistää 4,60 euroa askiin, joita menee kaksi viikossa. Eli raha.
Opettaja kysyi yhdellä tunnilla mikä saa polttamaan. No, v*tutus, tylsyys, seura, ruokasauhujen nautinnollisuus. Sieltä kai pitäisi lähteä etsimään myös avainsanoja lopettamiseen: mikä voisi korvata sen tupakan kun ottaa päähän? Mitä muuta voisi tehdä linja-autoa odottaessa kuin pistää tupakaksi? Täytynee ostaa purkkapussi ja pitää sitä lähistöllä aina kun tupakanhimo iskee. Jotkut sanovat sen tehoavan.
Aski vetelee viimeisiään. Olisiko nyt hyvä sauma päättää, ettei seuraavaa enää osteta? Vai vetoaisiko taas siihen "no tämän askin jälkeen en enää osta" kuten niin monta kertaa tähänkin asti? Se jää nähtäväksi. Mutta se on varma, että kun vuosi 2013 kääntyy kalenteriin, minä en enää sitä juhlista pistämällä tupakaksi. Toivottavasti.
Ps. Yritin kestää joulukuuhun asti mutta nyt ei mahtanut enää mitään: Oli pakko ostaa glögiä ja pistää joululaulut soimaan. Vesa-Matti Loirin joululaulut tuo joka vuosi sen joulufiiliksen.
maanantai 19. marraskuuta 2012
Crowdsourcingia ja jumppailua
Huh, kyllä nämä maanantait on aina yhtä vaikeita. Himo lintsata päivän ainoan oppiaineen kolme tuntia on valtaisa kellon pärähtäessä soimaan ensin klo 07.05 ja sitten torkun jälkeen 07.10 jolloin olisi pakko nousta ylös alle kuuden tunnin yöunien jälkeen, jotta ehtii tehdä muitakin aamutoimia kuin vetää ulkovaatteet niskaan ja lähteä tarpomaan kohti koulua. Olin kuitenkin reipas ja päiväunilla itseäni lohdutellen jaksoin koko koulupäivän ja käydä vielä kaupassakin. Reilun tunnin päiväunien jälkeen olenkin jo saanut aikaiseksi käydä mutkan kaupungissa, jumppailla reilun tunnin, tehdä saaaiiiraan hyvää kanakeittoa, tiskata ja kohta lähden vielä 1,5 tunniksi töihin. Tässä kummallisessa energianpuuskassani päätin sitten kirjoitella blogiinkin. Tällä kertaa aiheena siis crowdsourcing eli joukkoistaminen/parviäly/talkoistaminen.
Tuo sana talkoistaminen kuvaa hommaa mielestäni erityisen hyvin. Lyhyesti selitettynä jutun juju on tämä:
"Joukkoistaminen kuvaa yleisesti hajautettua ongelmanratkaisu- ja tuotantomallia, jossa toimeksiantaja hyödyntää yhteisön tietotaitoa rajattua tehtävää varten."
Hyödyntääpä hyvinkin. Kyllähän joukkoistaminen on oikeasti hyväkin juttu, esimerkiksi Idolshan on joukkoistamista. Kasa laulutaitoisia- ja taidottomia ihmisiä joiden seasta katsojat saavat poimia sen parhaan. Ja se, että jokin yritys käyttää joukkoistamista apunaan saadakseen esimerkiksi uusia tuotteiden kehitysideoita tietysti auttaa tuotteiden kehittelyssä ja erilaisten koulutustaustojen omaavien ihmisten ideat voivat olla paljon parempia kuin silloin kun neuvottelupöydän ääreen istahtaisi kymmenen yliopiston käynyttä herraa. Tällöinhän ei tarvitse myöskään palkata ketään kehittelemään ideoita, joten palkanmaksuakaan ei tapahdu.
Meikäläinen on kuitenkin ehkä vähän turhankin pessimistinen tässä(kin) asiassa ja alkoi aika nopeasti pohtia asiaa niiden kannalta, jotka idean keksivät. Mitä jos käykin niin, että idea menestyy todella hyvin ja lopputulos on se, että yritys tahkoaa tolkuttomat määrät rahaa sun idealla? Kyllä itselläni ainakin tulisi fiilis, että osa tuotoista kuuluisi mulle. Mutta eipä kuulu jos niin ei ole sovittu. Se onkin siis joukkoistamisen yksi heikkouksista. Tietysti voi käydä myös päinvastoin: hyviä ideoita ei synnykään ja joukkoistaminen tuleekin yritykselle yhtäkkiä kalliimmaksi tai aikaa enemmän vieväksi hommaksi kuin se, että joku/jotkut olisi palkattu keksimään ideoita.
Joukkoistamisen uhkana taas on se, etteivät ihmiset innostu ideasta ja koko homma kuivuu kasaan. Ja silloin, kun ihmisten tietojen ja ideoiden kerääminen tapahtuu esimerkiksi Internetin kautta, on aina olemassa mahdollisuus tekniikan pettämisestä.
Elina
Tuo sana talkoistaminen kuvaa hommaa mielestäni erityisen hyvin. Lyhyesti selitettynä jutun juju on tämä:
"Joukkoistaminen kuvaa yleisesti hajautettua ongelmanratkaisu- ja tuotantomallia, jossa toimeksiantaja hyödyntää yhteisön tietotaitoa rajattua tehtävää varten."
Hyödyntääpä hyvinkin. Kyllähän joukkoistaminen on oikeasti hyväkin juttu, esimerkiksi Idolshan on joukkoistamista. Kasa laulutaitoisia- ja taidottomia ihmisiä joiden seasta katsojat saavat poimia sen parhaan. Ja se, että jokin yritys käyttää joukkoistamista apunaan saadakseen esimerkiksi uusia tuotteiden kehitysideoita tietysti auttaa tuotteiden kehittelyssä ja erilaisten koulutustaustojen omaavien ihmisten ideat voivat olla paljon parempia kuin silloin kun neuvottelupöydän ääreen istahtaisi kymmenen yliopiston käynyttä herraa. Tällöinhän ei tarvitse myöskään palkata ketään kehittelemään ideoita, joten palkanmaksuakaan ei tapahdu.
Meikäläinen on kuitenkin ehkä vähän turhankin pessimistinen tässä(kin) asiassa ja alkoi aika nopeasti pohtia asiaa niiden kannalta, jotka idean keksivät. Mitä jos käykin niin, että idea menestyy todella hyvin ja lopputulos on se, että yritys tahkoaa tolkuttomat määrät rahaa sun idealla? Kyllä itselläni ainakin tulisi fiilis, että osa tuotoista kuuluisi mulle. Mutta eipä kuulu jos niin ei ole sovittu. Se onkin siis joukkoistamisen yksi heikkouksista. Tietysti voi käydä myös päinvastoin: hyviä ideoita ei synnykään ja joukkoistaminen tuleekin yritykselle yhtäkkiä kalliimmaksi tai aikaa enemmän vieväksi hommaksi kuin se, että joku/jotkut olisi palkattu keksimään ideoita.
Joukkoistamisen uhkana taas on se, etteivät ihmiset innostu ideasta ja koko homma kuivuu kasaan. Ja silloin, kun ihmisten tietojen ja ideoiden kerääminen tapahtuu esimerkiksi Internetin kautta, on aina olemassa mahdollisuus tekniikan pettämisestä.
Elina
sunnuntai 18. marraskuuta 2012
Kannuksen asukasmäärä: 2 miljoonaa
Tai no, ainakin eräs 79-vuotias lady oli parisen viikkoa sitten sitä mieltä, että hieman alle vajaa puolet suomalaisista ovat majoittuneet Kannukseen. Tiedä sitten menikö rouvalla puurot ja vellit sekaisin, tai tässä tapauksessa tuhannet ja miljoonat mutta pokerinaamani piti siinäkin vaiheessa kun vastausta rustattiin ylös eikä rouva tahtonut sitä enää vaihtaa. Täytyy ymmärtää, ettei siinä iässä välttämättä ole enää ihan kaikki intiaanit kanootissa.
Mistäkö siis selitän? No tietysti Wisdom of Crowds:ta, eli WOC eksperimentistä (josta tulee väistämättä mieleeni aina sanan kuullessani wokruoka ja jään pohtimaan miksen ole tehnyt sellaista moneen vuoteen). Idea vaikutti aluksi ihan hauskalta: Erilaisilta ihmisiltä lähdettäisiin keräämään vastauksia kysymyksiin joihin kovinkaan moni ei luultavasti 100% varmuudella osaisi vastata. Mutta tehtävän pointtina oli se, että kohdehenkilöt jaettiin kolmeen ryhmään: viisaat, tyhmät ja satunnaiset. Myös luokka jaettiin näiden ryhmien mukaan, itsehän parini kanssa valitsin viisaat-ryhmän. Mikä sitten tekee kohdehenkilöistä viisaista, tyhmiä tai satunnaisia?
"Viisaiden" vastauksia keräävien täytyi siis poimia mahdollisimman erilaisia ihmisiä mahdollisimman laajasta ikäskaalasta. Esimerkiksi jos kyselyn toteutti vain tietojenkäsittelyä opiskeleville pojille, olikin kyseessä "tyhmä"-ryhmä sillä kaikki kohdehenkilöt olivat liian samankaltaisia jotta kyselyyn oltaisiin saatu erilaisia vastauksia. Ei viisaiden-ryhmän tarkoituksena kuitenkaan ollut, että kaikki kohdehenkilöt tietäisivät vastaukset mahdollisimman tarkasti, vaan idea oli siinä, että osa saattoikin arvata/tietää vastaukset todella lähelle mutta kun toiset vastaajat veikkaisivat vastaukset alakanttiin, toiset yläkanttiin, heidän vastaustensa keskiarvo lähentelisikin totuutta.
Luokka keksi kysymykset kyselyyn nopeasti sen jälkeen kun opettaja oli ensin meiltä tiedustellut kuinka pitkä taimenen on vähintään oltava jotta sitä ei tarvitse päästää takaisin veteen vaan sen saa pyydystää. Oikea vastaus taisi olla jotain 30-50 senttimetrin väliltä, itse veikkasin 25 senttimetriä. Tietämykseni kaloistahan on kerrassaan hirmuinen. Mutta tällaisiin kysymyksiin piti meidän selvittää vastaukset viikon aikana 20 eri ihmiseltä:
Minulla ja parillanihan on kokemusta siitä kuinka kadulta bongataan ihmisiä ja heiltä saadaan vastauksia gallupeihin, kiitos työssäoppimisjaksomme vuonna 2011 Raahen Seudun lehtitoimituksessa jolloin me saimme hoitaa kaikki gallupit. Siispä suunnistimme eräänä kylmänä torstaiaamupäivänä Anttilan eteen. Aluksi tehtävä ärsytti hirveästi, ei ollut pienintäkään motivaatiota alkaa jutustella vieraille ihmisille pirteä tekohymy naamalla mutta pikkuhiljaa mukavat juttutuokiot ihmisten kanssa paransivat fiilistä.
Taktiikka saada ihmiset kiinnostumaan hommasta löytyi aika pian: Heti tervehdyksen jälkeen oli sanottava kyseessä olevan KOULUtyö, muulloin ohikulkijoilta ei saanut vastaukseksi muuta kuin tympeän vilkaisun. Monet vanhemman puoleiset ihmiset olivat jo kulkemassa ohi valmiina sanomaan, että ei tällä kertaa, mutta kuullessaan meidän tarvitsevan apua koulutehtävässä, olivatkin yhtäkkiä valmiita auttamaan.
Olisimme voineet valmistautua paremmin, sen myönnän. Kyselylle varattu puolitoistatuntinen hurahti huomaamatta vaikka puoliakaan vastauksista ei oltu vielä saatu. Lisäksi suuri osa vastaajista oli ollut naisia, iältään yli 50-vuotiaita. Ihan fiksu ryhmä meidän kokoamamme ryhmä ei siis ollut mutta loppuarvioinnissa ja tulosten testaamisessa pärjäsimme kuitenkin yllättävän hyvin, paremmin kuin tyhmä-ryhmät ainakin.
Elina
Mistäkö siis selitän? No tietysti Wisdom of Crowds:ta, eli WOC eksperimentistä (josta tulee väistämättä mieleeni aina sanan kuullessani wokruoka ja jään pohtimaan miksen ole tehnyt sellaista moneen vuoteen). Idea vaikutti aluksi ihan hauskalta: Erilaisilta ihmisiltä lähdettäisiin keräämään vastauksia kysymyksiin joihin kovinkaan moni ei luultavasti 100% varmuudella osaisi vastata. Mutta tehtävän pointtina oli se, että kohdehenkilöt jaettiin kolmeen ryhmään: viisaat, tyhmät ja satunnaiset. Myös luokka jaettiin näiden ryhmien mukaan, itsehän parini kanssa valitsin viisaat-ryhmän. Mikä sitten tekee kohdehenkilöistä viisaista, tyhmiä tai satunnaisia?
"Viisaiden" vastauksia keräävien täytyi siis poimia mahdollisimman erilaisia ihmisiä mahdollisimman laajasta ikäskaalasta. Esimerkiksi jos kyselyn toteutti vain tietojenkäsittelyä opiskeleville pojille, olikin kyseessä "tyhmä"-ryhmä sillä kaikki kohdehenkilöt olivat liian samankaltaisia jotta kyselyyn oltaisiin saatu erilaisia vastauksia. Ei viisaiden-ryhmän tarkoituksena kuitenkaan ollut, että kaikki kohdehenkilöt tietäisivät vastaukset mahdollisimman tarkasti, vaan idea oli siinä, että osa saattoikin arvata/tietää vastaukset todella lähelle mutta kun toiset vastaajat veikkaisivat vastaukset alakanttiin, toiset yläkanttiin, heidän vastaustensa keskiarvo lähentelisikin totuutta.
Luokka keksi kysymykset kyselyyn nopeasti sen jälkeen kun opettaja oli ensin meiltä tiedustellut kuinka pitkä taimenen on vähintään oltava jotta sitä ei tarvitse päästää takaisin veteen vaan sen saa pyydystää. Oikea vastaus taisi olla jotain 30-50 senttimetrin väliltä, itse veikkasin 25 senttimetriä. Tietämykseni kaloistahan on kerrassaan hirmuinen. Mutta tällaisiin kysymyksiin piti meidän selvittää vastaukset viikon aikana 20 eri ihmiseltä:
- New Yorkin asukasmäärä?
- Plutoniumin puoliintumisaika?
- Juha Miedon hiihtomonon koko?
- Kuinka monta henkilöä Kannuksessa asuu?
- Minä vuonna Henry Saari osallistui mr. Finland kisoihin?
- Miten pitkä matka on Oulusta Helsinkiin?
- Lapin ( Maakunta ) pinta-ala?
- Kauan kestää lento Helsingistä Lissaboniin?
- Montako aktiivista käyttääjää facebookilla on?
- Montako McDonald’sia on Suomessa?
- Mikä on keilapallon maksimipaino?
- Kuinka monta prosenttia suomalaisista
miehistä kärsii puna-vihersokeudesta?
Minulla ja parillanihan on kokemusta siitä kuinka kadulta bongataan ihmisiä ja heiltä saadaan vastauksia gallupeihin, kiitos työssäoppimisjaksomme vuonna 2011 Raahen Seudun lehtitoimituksessa jolloin me saimme hoitaa kaikki gallupit. Siispä suunnistimme eräänä kylmänä torstaiaamupäivänä Anttilan eteen. Aluksi tehtävä ärsytti hirveästi, ei ollut pienintäkään motivaatiota alkaa jutustella vieraille ihmisille pirteä tekohymy naamalla mutta pikkuhiljaa mukavat juttutuokiot ihmisten kanssa paransivat fiilistä.
Taktiikka saada ihmiset kiinnostumaan hommasta löytyi aika pian: Heti tervehdyksen jälkeen oli sanottava kyseessä olevan KOULUtyö, muulloin ohikulkijoilta ei saanut vastaukseksi muuta kuin tympeän vilkaisun. Monet vanhemman puoleiset ihmiset olivat jo kulkemassa ohi valmiina sanomaan, että ei tällä kertaa, mutta kuullessaan meidän tarvitsevan apua koulutehtävässä, olivatkin yhtäkkiä valmiita auttamaan.
Olisimme voineet valmistautua paremmin, sen myönnän. Kyselylle varattu puolitoistatuntinen hurahti huomaamatta vaikka puoliakaan vastauksista ei oltu vielä saatu. Lisäksi suuri osa vastaajista oli ollut naisia, iältään yli 50-vuotiaita. Ihan fiksu ryhmä meidän kokoamamme ryhmä ei siis ollut mutta loppuarvioinnissa ja tulosten testaamisessa pärjäsimme kuitenkin yllättävän hyvin, paremmin kuin tyhmä-ryhmät ainakin.
Elina
perjantai 16. marraskuuta 2012
"Hei mä tunnen ton! Tai no ainakin melkein..."
Kuva: http://www.fanpop.com
Kävi ilmi noin viikko sitten, että myös minä tunnen Adam Lambertin. Tosin Adam ei musta ole ikinä kuullutkaan enkä minäkään herraa nähnyt muuta kuin valokuvissa tai kuullut kuin radiossa. Mutta Six degrees of separation -juttu jonka mukaan kaikki maailman ihmiset ovat yhteydessä toisiinsa noin kuuden heikomman tai vahvemman suhteen kautta, osoittautuikin yllättävän paikkaansa pitäväksi.
Ensiksi meidän ryhmä harkitsi Tarja Halosta, Antti Tuiskuakin vitsillä nakeltiin. Mutta politiikko ei ehkä ollut kuitenkaan se "meidän juttu" joten päädyttiin homoon poppariin. Ensimmäinen yhteyshenkilö oli suht helppo keksiä kun vähän käytti aivojaan ja ajatteli: "Homopiirit, Helsingistä lähtöisin oleva poikaystävä joka tunnettu BB:stä". Tiesin erään juuri sopivan hivenen julkisuudenhakuisen henkilön joka muutti hetki sitten Helsinkiin ja joka on ehtinyt elämänsä aikana jo osallistua Mr. Gay Finland -kisoihin, tehdä Ylelle dokumenttia homoudesta & siitä kuinka lestadiolaiskunnassa asiaan suhtauduttiin, päästä Oulun SETA:n puheenjohtajaksi ja hankkia aikamoisen joukon julkkisystäviä kaverilistalleen. Viesti lähti näppärästi Facebookin kautta eteenpäin ja sitten pistettiin kaikki sormet ja varpaat ristiin ja odoteltiin vastausta.
Vastaus tuli saman päivän aikana ja heikomman puoleinen suhde Adamiin löytyikin yllättävän äkkiä: Ensimmäinen yhteyshenkilö, kutsuttakoon häntä tässä tekstissä kirjainlyhenteellä MR, tuntee Mert Otsamon joka on tavannut Adamin. En tiennyt saattoiko Mertia ja Adamia laskea kaveruksiksi vai oliko kyseessä pikemminkin baarissa huikattu: "Hello, I like your music!" -tyylinen keskustelu mutta suhde kuin suhde, MR sai palkaksi roimat kiitokset.
Meni päivä, pari kun Facebookiin oli tullut jälleen uusi viesti MR:ltä: Vahvempi suhde löytyi. Innosta kihisten luin henkilöketjun: MR tuntee Niko Saarisen (BB-Niko) joka tuntee Niko Nousiaisen (BB-Niko hänkin, myös tanssija Scandinavian Hunkseissa) joka luonnollisesti tuntee Saulin kun samaan aikaan BB-talossa oli ja miehet kaverustuivatkin niin, että Big Brother -elämän jälkeen tekivät juontokeikkojakin kahdestaan. Sauli ja Adamhan ovat avoimesti mediassa myöntäneet parisuhteensa joten on aika oletettavaa, että Sauli tuntee Adamin!
Nyt pitäisi alkaa vain tavoitella jotain konkreettisia todisteita siitä, että tämä meidän henkilöketju on oikeasti totta eikä vain päästä keksittyä. Jonkinlainen yhteys pitäisi siis Adamiin saada ja täytyy myöntää, että pessimistinä en kyllä usko moisella "superstaralla" tällaiseen aikaa olevan. Aion silti pistää viestiä MR:n kautta eteenpäin jos tämä jaksaa vielä meitä asiassa avustaa. Tosin vastapainona pessimistille sisälläni asuu myös pieni fanityttö, joka kikattelee innosta ajatellessaan, että Adam oikeasti suostuisi tähän juttuun.
Toivotaan parasta!
Elina
torstai 15. marraskuuta 2012
Moi!
Sainhan se minäkin viimeinkin aikaiseksi tämän bloggaamisen aloittaa! Piti sitä pari viikkoa ensin pohtia ja puntaroida, että mistä sitä edes kirjoittelisi mutta lopulta tuli seinä vastaan; jos nyt en aloita niin kurssin viimeisellä viikolla on aikamoinen homma yrittää rustailla kaikesta mitä ollaan kurssilla käyty läpi. Vapaa-aikaa on syönyt myös lahjakkaasti työhommat, joita on pitänyt haalia itselle niin paljon, että koulujutut ovat jääneet vähän roikkumaan joka kurssilla. Rahanhimo on mahtava voima... Mutta mukava yllätys oli, että tälläkin blogilla on jo viisi lukijaa vaikka postausten määrä nolla, kiittipä siis teille jotka jo ootte käyneet tsekkaamassa oisko täällä mitään luettavaa.
Nyt tässä kesken tunnin en viitsi lähteä analysoimaan luentoja, joita ollaan käyty läpi mutta kunhan vaan vapaa-aikaa löytyy, on luvassa postauksia siitä mitä mieltä meikäläinen on eri asioista!
Elina
Nyt tässä kesken tunnin en viitsi lähteä analysoimaan luentoja, joita ollaan käyty läpi mutta kunhan vaan vapaa-aikaa löytyy, on luvassa postauksia siitä mitä mieltä meikäläinen on eri asioista!
Elina
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)